KATSAUS HANGON KAUPUNGIN JA HANGON VAPAASEURAKUNNAN HISTORIAAN 6.12.2023 SEURAKUNNAN 50-VUOTISJUHLASSA

1. Katsaus Hangon alueen historiaan
Hangon kaupunki
Suomen eteläisin maakolkka sijaitsee Hankoniemellä. Alue tunnettiin kauan nimellä Hangethe, joka tarjosi monta suojaisaa ankkuripaikkaa. Mistään kauppasatamasta ei kuitenkaan ollut kyse, sillä tavaroiden toimitus sisämaahan oli huonojen tieolosuhteiden vuoksi lähes ylivoimainen tehtävä. Pieniä asutuksia syntyi vähitellen niemen suojaisammalle pohjoisrannalle, ja niistä alettiin ruotsalaisessa kartassa vuodelta 1808 käyttää yhteisnimeä Hangon kaupunki, vaikka virallisia kaupungin oikeuksia ei sillä ollutkaan. (Boström. Kaupunki syntyvaiheissaan 1973, 9.)

Hangon kehittyminen lähti kunnolla liikkeelle Krimin sodan jälkeen 1854. Merenkulun helpottamiseksi rakennettiin majakka, joka sai nimekseen ”Hankoniemen silmä”. Suomi kuului osana Venäjään suuriruhtinaskuntana. Venäjä ei tarvinnut lisää satamia kesäliikennettä, vaan ensisijaisesti talviliikennettä varten. Hangon vedet pysyivät usein avoimina aika kovinakin talvina. Kehittynyt elinkeinoelämä vaati ympärivuotista mahdollisuutta ulkomaankauppaan. (Boström. Kaupunki syntyvaiheissaan 1973, 10.)
Ulkomaankauppa puolestaan edellytti sen, että Hankoon piti rakentaa toimiva liikenneyhteys maitse. Niinpä Hyvinkäältä rakennettiin rata, joka valmistui vuonna 1873. Ulkomaankauppaa sai harjoittaa vain virallinen kaupunki, joten Uudenmaan läänin kuvernööri lähetti sitä koskevan erioikeuskirjeen 10. tammikuuta 1874 Hangon meri- ja tapulikaupungille. Erikoista tapahtumissa on se, että yleensä viranomaiset antavat jo olemassa oleville taajamille näiden pyynnöstä kaupunkioikeudet. Hangolle määrättiin oikeudet, vaikkei kyläpahaa millään mittarilla voinut tuolloin kutsua kaupungiksi. (Boström. Kaupunki syntyvaiheissaan 1973, 10.) Viranomaiset elivät suurien suunnitelmien ja hurskaiden toiveiden varassa. Eipä ollutkaan ihme, että senaatti virallisti Hangon kaupunkioikeudet vasta neljä vuotta myöhemmin.

Lopulta vuonna 1890 päästiin Hangossa ottamaan ratkaiseva hallintoaskel, kun kaupunginvaltuusto kokoontui raatihuoneelle ensimmäiseen istuntoon. Tämä oli vihdoinkin osoitus siitä, että noin 2000 asukkaan rajaa lähentelevä taajama täytti jotakuinkin kaupungin minimaalisimmat tuntomerkit. (Silvast 1989, 8.)
Satama ja rata antoivat Hangon kaupungin alkuaikoina eniten työtä. Puunjalostustuotteet, posti, riistaeläimet, voi ja tuhannet matkustajat täyttivät junat ja laivat. Jäänmurtaja ”Murtaja” oli sijoitettu pysyvästi auttamaan talvimerenkulussa. Esimerkiksi Osuuskunta Valio aloitti toimintansa Hangossa 1910-luvulla. Voi kirnuttiin kaupungissa ja vietiin pääosin Pietariin, mutta myös Englantiin asti. (Silvast 1989, 13.)

Vuosina 1891–1931 lähti Suomesta siirtolaisiksi, pääasiassa Amerikkaan, arviolta 500 000 ihmistä. Näistä valtaosa jätti kotimaansa kamaran juuri Hangon satamassa. Suuri kauttakulkuliikenne vilkastutti kaupungin elämää ja johti siihen, että monet ravitsemus- ja majoitusliikkeet saivat alkunsa tuona ajanjaksona. Esimerkiksi emigranttihotelli tarjosi paikat 363 meren taakse haluavalle. (Silvast 1989, 15.)

Hangosta kehittyi varsinkin Pietarin hovin suosima kylpyläkaupunki. Uljaat puuhuvilat kohosivat rannan tuntumaan, Kylpylä avasi ovensa 1879 ja Casino kehittyi sen suuresta ruokasalista. Runsasta vedenkulutusta tasaamaan rakennettiin kaupungin keskustaan Suomen ensimmäinen vesitorni. Valitettavasti suotuisa kehitys päättyi ensimmäiseen maailmansotaan (1914–1918). Hangosta tuli Venäjän laivaston tukikohta ja kukoistava ulkomaankauppa piti lakkauttaa. (Silvast 1990, 20–25.)

Suomen itsenäistyttyä 1917 ja kamppailtua veljessotansa 1918 palautui Hangon elämä vähitellen ennalleen. 1920–30 -luvuilla etenkin talvimerenkulku oli taloudellinen selkäranka. Talvisodan jälkeen 1940 jouduttiin kaupunki vuokraamaan Neuvostoliiton tukikohta-alueeksi ja asukkaat sekä omaisuus evakuoimaan. Jatkosodan (1941–1944) aikana Hanko kärsi rajusta tykkitulesta ja pommituksista. Monet talot purettiin ja niistä tehtiin puolustusasemia. Neuvostoliitto vetäytyi Hankoniemeltä joulukuussa 1941, mutta tuhojen ja miinoitusten vuoksi jälleenrakennus pääsi kunnolla alkamaan vasta seuraavana kesänä. (Silvast 1990, 40–41.)

Toisen maailmansodan jälkeen Hanko panosti jälleen laajaan talvimerenkulkuun. Sen lisäksi, etenkin 1960-luvulla, syntyi runsaasti teollisuustyöpaikkoja, muun muassa kemian- ja tekstiiliteollisuuden parissa. Metalliteollisuus, kuten Mannerin konepaja, Kone Osakeyhtiö ja Helkama, laajensivat tuotantoaan. Kaupungin väkiluku ylitti runsaat 10 000 henkilöä. Tultaessa 2000-luvulle Hanko on menettänyt sekä työpaikkojaan että asukkaitaan. Kaupunkilaisten keski-ikä on noussut tasaisesti.

2.HANGON VAPAASEURAKUNTA JA KOULUKATU 2
Johdanto Suomen Vapaakirkon syntyyn:
Suomen Vapaakirkon alkujuuret ovat 1870-luvun herätyksissä, jotka aluksi koskettivat maan rannikkoseutuja Oulusta Porvooseen. Yhteistä herätyksen parissa vaikuttaneille oli se, että he olivat koulutettuja nuoria aikuisia sekä äidinkieleltään ruotsia puhuvia. Heidän yhteistyönsä sai ratkaisevan sysäyksen Lordi Radstockin vierailusta Suomessa 1879. Liike alkoi käyttää itsestään nimeä Vapaa Lähetys.

Vapaa Lähetys toimi kaksikielisenä vuoteen 1922, jolloin ruotsinkieliset perustivat oman yhdistyksensä nimellä Friia Missionsförbundet. Seuraavana vuonna astui uskonnonvapauslaki voimaan. Se mahdollisti suomenkielisten itsenäistymisen Suomen Vapaakirkoksi vuonna 1923.

Vapaakirkollisuus Hangossa
Ensimmäiset vapaakirkolliset herätykset saapuivat Hankoniemelle 1880-luvulla. Tällöin parivaljakko Waldemar Lönnbeck ja Hjalmar Braxén julisti evankeliumia Tammisaaresta alkaen Santalaan ja aina Hankoon saakka. Raikas uudentyyppinen musiikki ja vapaamuotoinen kokoustoiminta vetosivat erityisesti nuoriin aikuisiin. Hengellisiä kokouksia pidettiin kodeissa, kouluilla ja kesäisin ulkona puistoissa.

Braxénin siirryttyä seurakuntatyöhön Tampereelle antautui Lönnbeck sanomalehtityöhön. Västra Nylandin toimittajana hän kirjoitti usein hengellisiä artikkeleita. Lehden omistajat eivät sitä pitkään sietäneet, ja pyrkivät pääsemään toimittajastaan eroon. Silloin vapaakirkolliset liikemiehet ostivat koko lehden itselleen uutisten ja evankeliumin kanavaksi.

Braxénin ja Lönnbeckin toiminnan jälkeen vakiintui ruotsinkielinen toiminta Hangossa. Uskovien joukko perusti oman seurakunnan vuonna 1896. Se kokoontui aluksi vuokratiloissa, joissa julistettiin evankeliumia ja pidettiin pyhäkoulua. Omaa vakituista tilaa kuitenkin kaivattiin. Koulukatu 2:ssa (kiinteistö numero 78-2-14-121) vapautui alun perin hengelliseen toimintaan ja asumiseen vuosina 1891-1892 rakennettu Lähetystalo. Viimeksi siinä oli tosin tanssinut Hangon vapaapalokunta. Nyt rouva Vera Mandellöf osti kiinteistön rakennuksineen Vapaan Lähetyksen työhön 21.12.1896. Kokoustoiminnan lisäksi pidettiin edelleen pyhäkoulua, joka kokosi yhteen runsaat sata lasta.
Vuonna 1906 Valion johtaja J.P. Poutanen rekisteröi Koulukatu 2:n tontin hetkeä aikaisemmin aloittaneen Hj. Braxénin johtaman Rakennusosuuskunta Bethelin nimiin. Täältä se myöhemmin siirtyi Suomen Vapaakirkon omistukseen 1931.
Samaisena vuonna 1906 perustettiin kaupunkiin Hangon suomalainen yhteiskoulu. Yksi perustajajäsenistä oli Valion prokuristi A. Parviala, joka kuului Vapaan Lähetyksen seurakuntaan. Hän myötävaikutti siihen, että uuden koulun kolme opettajaa ja 24 oppilasta saivat ensimmäiseksi toimintavuodekseen Koulukatu 2:n tilat päiväkäyttöönsä. Syksyllä 1907 koulu siirtyi Kadermonkatu 1:n tiloihin ja sen oma rakennus (Hyllis) valmistui vuonna 1924.
Työ lasten parissa koettiin tärkeänä. Vuonna 1919 perusti Cicci Dahlqvist lastenkodin. Sen toiminta jatkui seuraavat 25 vuotta, kunnes toisen maailmansodan tuhot vaikeuttivat työtä niin, että se oli pakko lopettaa.

Hangon suomenkielinen vapaakirkollisuus
Vuodesta 1914 muodostui Hangon suomenkielisille herätyksen aika. Veljekset Eeli ja William Jokinen saapuivat julistamaan sanaa. He viipyivät kaupungissa kuukauden, ja vajaat sata nuorta koki hengellisen herätyksen. Jokiset muodostivat heistä ajan tavan mukaan CE-yhdistyksen (Christian Endeavor). Yhdistys innoitti nuoria omaan toimintaan, muttei saattanut kuin osan seurakunnan yhteyteen.

Ensimmäinen maailmansota (1914-1918) puhalsi herätyksen liekin sammuksiin. Venäjä, jonka osa Suomi tuolloin oli melkein koko ajan, katsoi Hangon tärkeine satamineen sotatoimialueeksi, jossa kokoustoimintaa ei sallittu. Suuri osa nuorisosta muutti pois kaupungista. Santalan kartanon vapaakirkollinen evankelioiva kurssitoiminta edesauttoi siinä, että Hangon hengellinen elämä alkoi vähitellen toipua sodan jälkeen 1920-luvulla.

Santalaan perustettiin toisen maailmansodan (1939-1945) päätyttyä vuonna 1946 vapaakirkollinen kansanopisto. Sen opettajat ja opiskelijat pitivät säännöllisesti kokouksia Hangossakin. Pastori ja opettaja Samuel Pekkanen ajoi suomenkielisen seurakunnan perustamista ruotsinkielisen seurakunnan rinnalle. Tavoite toteutui vuonna 1963. Nämä toimivat samoissa Koulukatu 2:n tiloissa. Kolme vuotta myöhemmin perustettiin Santalaan oma seurakuntapiiri. Kahden erillisen piirin toiminta oli toinen toistaan tukevaa, mutta toisaalta hankalaa, koska useat henkilöt olivat aktiivisia molemmissa. Lopulta kypsyttiin ajatukseen yhdistää piirit. Vuonna 1973 näin sitten tapahtuikin. Seurakunnan nimeksi tuli Helsingin vapaaseurakunnan Hangon seurakuntapiiri. Kiinteistö kuului tässä vaiheessa Suomen Vapaakirkolle, kunnes se vuonna 1984 luovutti tilat seurakunnalle. Samassa yhteydessä hankolaiset päättivät irtautua Helsingin alaisuudesta ja rekisteröityä itsenäiseksi seurakunnaksi. Ruotsinkielinen seurakunta hiipui vähitellen sammuksiin 1980-luvulla. Suuri osa sen vanhoista jäsenistä muutti Tammisaareen.

Havaittava muutos seurakuntaelämään tapahtui vuonna 2016, kun Suomen teologinen opisto muutti Santalasta Tampereelle. Nuorten ja nuorten aikuisten osuus toiminnassa väheni merkittävästi, samoin lasten pyhäkoulussa. Tämänkin historiallisen vaiheen seurakunta ohitti elossa pysyen, ja jopa sisäisesti vahvistuen.

Hangon suomenkielisen vapaaseurakunnan työntekijöitä ja toimintamuotoja
Aake ja Tuula Huurresalo olivat ensimmäiset palkatut työntekijät vuosina 1974-1978. Heidän aikanaan perustettiin partiolippukunta Hangon meriversot. Heidän jälkeensä palvelivat seurakuntaa Kauko Laaksamo, sitten Seppo Rytkönen vuodesta 1981 kymmenen vuoden ajan. Häntä seurasi Laimi Rouhiainen vuoteen 2007. Sen jälkeen lyhyitä jaksoja palvelivat Veijo Heikkilä, Joona Laaksamo ja Kyllikki Karvinen, kunnes Juha Saarinen siunattiin työhön vuonna 2010. Hänen kautensa on kestänyt toistaiseksi 13 vuotta, joskin hän on jo saavuttanut eläkeiän. Sami Laaksamo on viimeiset vuodet hoitanut uskollisesti lapsi-, partio- ja nuorisotyötä. Seurakunnan diakonina on toiminut muutamaan otteeseen Katriina Kiiski.

Jumalanpalvelusten, raamattutuntien, rukouskokousten, musiikkitapahtumien, joita on usein tukenut oma laulu- ja soitinryhmä Hehkuvat Hiilet Katriina Kiiskin johdolla, joulu- ja kevätmyyjäisten, partion ja pyhäkoulun lisäksi seurakunta on tukenut lähetystyötä. Vuoden 2023 aikana seurakunnan nimikkolähetteinä ovat toimineet Lähi-idässä Peter ja Tanja Holloway. Heidän lisäkseen on kannatettu pienemmällä summalla Zidbeckien perhettä, joka on vaihtamassa Kyproksen työn Thaimaahan. Aiemmin nimikkolähetteinä ovat olleet Raija Hannila sekä Kyösti ja Liisa Leppänen Kauko-idässä. Lapsi- ja nuorisotyöhön ovat kuuluneet aika ajoin myös Huba hope -lastentapahtumat ja lasten kesäleirit. 2020-luvun alussa seurakunta otti hoitaakseen kirpputori Lähimmäisen Esplanadin varrelta. Seurakunta on tehnyt tiivistä yhteistyötä myös Hangon katulähetyksen kanssa pääpainona hengellinen työ sosiaalisen auttamisen rinnalla.

Pentti Rantanen
Prästönkatu 3
10900 Hanko